keskiviikko 9. joulukuuta 2015

I ALREADY HAVE EVERYTHING




 





Niin,
minullahan on jo kaikkea...
miksi pitääkin välillä marmattaa;
voi kun väsyttää, tympäisee, törpöt liikenteessä,
en jaksa, en tykkää jne.

Voisinko olla enemmän onnellinen, iloinen, kiitollinen...
kyllä voisin ja haluan.

Hyvä esimerkki on mm. tyttäreni Aino-Kaisa,
joka sanoi minulle haluavansa olla positiivinen ja
päätti alkaa positiiviseksi.
Hän soittaa minulle lähes päivittäin ja
aina ääni on iloinen,
vaikka törpöt ovat liikenteessä, vaikka sataa,
vaikka on harmaata, pimeää, märkää, väsyttää...
niin silti kuulen äänessä iloisuuden,
sen iloisuuden pienistä asioista,
jonkinlaisen odotuksen...
Siitä, että voi kävellä metsässä ja kerätä sieniä joulukuussa,
siitä, että on joku, jonka kanssa jakaa elämänsä,
joku jonka kanssa istahtaa illan hämärissä saunan lauteille,
joku, jonka kanssa katsoa lemppariohjelmaa televisiosta.
Työ, harrastukset...
click >>> (Kaunis Elämä)

Minäkin päätin ryhtyä positiiviseksi,
aamulla kun vettä tulee vaakaan ja yöunet ovat jääneet vähäisiksi,
päätän, etten anna sen häiritä,
en jukulauta.
Haluan avata oven sille vanhalle rouvalle ja toivottaa hyvää päivän jatkoa, joka portaissa kulki hitaasti edelläni ja
minä kiireisenä en päässyt ohi.

Minä en näytä tuimaa ilmettä puhumattakaan käsimerkeistä, vaikkakin joku vei juuri sen ainoan parkkiruudun ja vielä tunkemalla editseni.

Minullahan on jo kaikkea ja siitä voin jakaa muillekin.
Voin jakaa hyvää mieltä pienillä teoilla ja sanoilla, hymyllä.

Ryhdyn myös kiitolliseksi,
kiitolliseksi siitä, että minulla on koti, työ, josta pidän ja ihana perhe, ihan parhaat ystävät, sekä kivat lukijat (te siellä <3),sekä paljon kaikkea muutakin.

Pian tämä vuosi saatetaan loppuun ja 
päätetään aloittaa parempi.
Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.
Ei tässä toki ole tarkoitus ryhtyä miksikään esimerkilliseksi
hyvyyden esikuvaksi,
kyllä välillä kun oikein sapettaa,
voi olla tärkeää sylkäistä se kitkeryys ulos,
mutta ei marmateta tyhjästä ja yritetään muistaa olla kohteliaita,
koetetaan unohtaa kateus, viha ja katkeruus,
minä ainakin lupaan yrittää.

XX
Päivi

P.S. Kauppa on muuten auki lauantain (11-15) lisäksi sunnuntainakin (12-15)
ja silloin joitakin tuotteita taas tarjouksessa
ja pientä tarjottavaakin tiskillä :-))

Oikein suloista ja jouluista
viikon jatkoa.

21 kommenttia:

  1. Voii! Aika kiva teksti. Ja ihania kuvia äidistä <3
    Kyllä, soitan melkein joka päivä. Ja jos jää väliin päivä, niin sen korvaa varmasti ne päivät jolloin soitan 4 kertaa!! :D :D
    hihih pieni häirikkö täällä hei!

    T. Iloinen tyttäresi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä pikku-häirikkö, se on ihanaa, että soitat, toivottavasti aina <3
      XX

      Poista
  2. Dear Paivi and Aino-Kaisa ,I'm sitting here a little teary eyed...first to read your post, which makes my heart sing and second to be amazed (again) how similar...my youngest daughter phones every day ,too!!!YES let's be more positive and happy for what we have (especially for special daughters)5 more sleeps and my daughter Aileen will be here...can't wait:))
    To both of you a happy and christmasy week hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I think your daughter Aileen has arrived today, have a wonderful time together <3
      XX

      Poista
  3. Olen niin samaa mieltä positiivisuudesta ja kiitollisuudesta elämästä. Oman ratkaisuni tein tasan 10 vuotta sitten, kun läheinen katkaisi välit tekstiviestillä ja toinen haukkui pataluhaksi. Ymmärsin myöhemmin, että molemmat heijastivat toiminnallaan omaa pahaa oloaan, ja minä liian kilttinä otin kaiken vastaan. Oikeastaan olen nyt kiitollinen, että heidän vuokseen sain lähteä kulkemaan uutta ja parempaa hyvän mielen tietä. Ollaan ihmisiksi toisillemme, sanotaan ne hyvät, kauneimmat sanat, tuetaan, kannustetaan. Huonoja päiviä tulee, se on väistämätöntä, mutta myönteisyys kantaa lopulta niidenkin yli. Ja positiivisuus on hyväksi myös terveydelle. Kiitos tärkeän aiheen esille nostamisesta sekä siitä, että tuotat meille lukijoillesi hyvää mieltä t. Nina p.s. Näytät sädehtivältä kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nina, kiitos kommentistasi. Olen iloinen puolestasi ja joskus nuo ikävät kokemukset sitten kääntyvätkin positiivisiksi ja jonkin uuden aluksi, niinkuin sinulle tapahtui. Oikein ihanaa joulunaikaa sinne!! <3
      XX

      Poista
  4. Hei onpas hassua, kun minusta sä olet sellainen positiivinen aina ja iloisella tuulella :-) Mutta sen olen huomannut, että positiivisuus luo positiivista ilmapiiriä. Ja onhan niitä huonoja päiviä varmasti kaikilla. Minäs teet - elämä ei ole sitä pelkkää iloa aina. Itselläni huono puoli, että lähden murehtimaan liikaa ja se vie kamalasti energiaa. Siitä kun oppis pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehkä perusluonteeltani positiivinen, mutta kyllä täälläkin on harmaat päivät ja välillä kylmä tuuli puhaltaa. Minussa on myös hiukan murehtijan vikaa ja se todellakin vie energiaa. Positiivista joulua teille koko perheelle! <3
      XX

      Poista
  5. Olet niin kaunis Päivi ja tyttäresi on myös niin ihana, kummankin blogia olen seuraillut jo jonkin aikaa:)
    Ihana postaus ja niin tärkeää viestiä meille kaikille, ollaan positiivisia, eikä valiteta pienistä!

    Suloista tulevaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, monet kiitokset Sari. Suloista joulun tunnelmaa sinne!! <3
      XX

      Poista
  6. Itse olen toivoisin olevani positiivinen sekä löytäväni rauhan itseni kanssa. Yleensä olenkin positiivinen, mutta taipumuksena itselläni on murehtia tulevia asioita. Siitä olen opettelemassa pois. Yritän sisäistää sellaista ajatusta kuin "hyväksy ne asiat, joita et voi muuttaa; muuta ne asiat, jotka voit muuttaa, mutta et hyväksyä ja löydä itsestäsi viisaus erottaa nämä kaksi asiaa".

    Sen olen huomannut, että positivisuus leviää (ja valitettavasti myös negatiivisuus). Olen ollut mieheni kanssa yhdessä reilun kymmenen vuotta. Miehen lapsuuden perhe on aika negatiivista porukkaa ja mun lapsuuden perhe taas positiivista porukkaa. Mies totesi ihan tässä viime aikoina, että hänen suhtautumisensa asioihin on muuttunut huomattavasti positiivisemmaksi mun seurassa ja elämä muuttunut mukavammaksi. :)

    Eikä mun mielestä positiivisuus tarkoita sitä, että koskaan ei olisi mitään huonoja asioita elämässä. Kyllä meidän jokaisen elämään mahtuu niin hyviä kuin huonoja asioita. Tärkeintä on kuitenkin se tapa millä suhtautuu asioihin ja miten ne huonommat asiat hoitaa kun niitä kohdalle sattuu. Itse toivoisin saavuttavani rauhan elämässä, ja voima hyväksyä ne asiat joihin en voi vaikuttaa ja voiman taas muuttaa ne asiat mitkä voin muuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirjoitus ja ihana kuulla miten miehesi suhtautuminen asioihin on muuttunut sinun myötäsi. Voit olla itsestäsi ylpeä. Näin se positiivisuus tarttuu, ikävä kyllä myöskin se negatiivisuus, kuten mainitsitkin. Haluan toivottaa sinulle ja perheellesi ihanaa joulun aikaa!
      XX

      Poista
  7. Juuri näin <3

    Ihana kirjoitus, olen myös aikoinaan vain päättänyt olla positiivinen. Muutama viikko sitten eräissä juhlissa ystäväni kuvaili minua juhlissa mukana olleille minulle tuntemattomille ihmisille, hän sanoi "Reetta on yksi positiivisimmista ihmisistä, ketä hän tietää". Siinä nousi vedet silmiin, ja ajatus että päätökseni olla positiivinen on kantanut hedelmää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, eikö olekin ihanaa kuulla jotakin tuollaista ystävän suusta, jatketaan samaan malliin! <3
      XX

      Poista
  8. Hei ! Olipa ihana kirjoitus. Kyllä tämä elämä pitäisi osata kulkea positiivisella mielellä. Aina se ei vaan oikein onnistu, kun tulee murehdittua niin monia asioita.
    Kyllä Sinä Päivi olet niin ihanan näköinen. Olisko mahdollisuutta saada kampaajan nimi, jossa käyt, sillä tukkasi väri on aivan ihastuttava. Itse, kun olen nyt tulossa kokonaan harmaaksi ja haluaisin saada siihen jotain piristystä. Toivottavasti en kysy liian henkilökohtaista.
    Kaimasi Päivi N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi kommentistasi. Heti tuohon tukka-asiaan. Minähän olen luonnostani harmaa, ollut jo pitkään, siis tosi vaalea. Laitan itse kotona aina silloin tällöin harvakseltaan väriä; Lorealin Excellence Creme 01(lightest blonde)saan näin hiukan elävyyttä hiuksiin ja usein laitan sitä enimmäkseen tuohon ohimoille ja niskahiuksiin. Usein myös saksin hiuksiani itse koiramme Bean trimmaussaksilla (kamalaa, eikö? :-)) Ihana kampaajani Terhi kyllä huomaa, kun olen itse napsinut hiuksiani. Käyn kampaajalla Kauneus&Komeus nimisessä paikassa Lauttasaaressa.
      XX

      Poista
    2. Hei Päivi ja sydämellisesti kiitoksia, kun kerroit hiuksistani tai oikeasti siitä, miten taitava olet. Pitää kokeilla tätä Lorealin väriä. Olen myös itse laittanut itselleni monet vuodet raitoja. Nyt kyllä annan harmaan tulla, enkä ole laittanut mitään. Olen kyllä tutustunut Kauneu&Komeus nettisivuihin, mutta en kylläkään käynyt heillä vielä. Ehkä varaan heiltä ajan tässä joku päivä.
      Kiitoksin Päivi

      Poista
  9. Hei Päivi ja kiitos tärkeästä postauksen aiheesta! Myöntää täytyy, että olin hieman yllättynyt, sinähän olet mitä positiivisin ihminen ja rivien välistä olen lukenut myös kiitollisuutta elämässäsi olevia asioita kohtaan (eikä aina niin rivienkään välistä:) Sanoit juur sen positiivisuuden ja kiitollisuuden taustalla olevan tärkeimmän sanan: päätös. Se on meidän jokaisen oma päätös olemmeko positiivisia ja löydämmekö myös niistä vähemmän hyvistä hetkistä jotain positiivista. Lapsuudesta ja persoonallisuudestaan toki kumpuaa jonkinlainen perusvire, mutta jokaisella on mahdollisuus päättää olla positiivinen. Olen itse tietoisesti viime vuosina työstänyt positiivisuutta ja kyllä siinä vaan taitaa onnellisuus lisääntyä kun näkee asiasta kuin asiasta sen positiivisen puolen. Liikenteeseen hyvä vinkki on vaihtaa hulluimpaan ruuhkatilanteeseen radiosta Classic-kanava ja hokea mielessään Zen. Myöntää tosin täytyy, että vähän pyörittelin päätäni eilen Jumbon parkkihalliin vievän liikenneympyrän kohdalla; mikä ihmeen pakko on tukkia ympyrä niin, että läpiajavat eivät pääse puikahtamaan siitä edestä kun tientukkijat jonottavat Kehä 3:lle pääsyä. Oli oikeastaan aika surullista seurata sitä leuka tiukkana kulkevien kuskien letkaa, jotka tukkivat liikenneympyrän vain siksi, että heillä on siihen oikeus. Relatkaa vähän, kyllä se joulu saapuu vaikka vähän antaisikin tietä!

    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Titta, kyllähän se on melkein päätettävä, että ainakin yrittää olla myönteinen ja suhtautua asioihin mahdollisimman positiivisesti, vaikka se välillä vaikeaa onkin. Tuo radiokanavavinkki on mielestäni ihana ja hokema!!!
      Ihanaa joulun aikaa!
      XX

      Poista
  10. Kyllä kirjoitit hyvin Päivi! Näin, se on positiivisella asenteella elämä on kevyempää vaikka välillä tulee "lunta tupaan" oikein urakalla. Oikein ihanaa joulun odotusta! /t. Helena :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, välillä sitä lunta todellakin tulee tupaan oikein urakalla.
      Lämmintä joulun aikaa sinne teille!
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...