maanantai 26. lokakuuta 2015

ITALY is calling












CIAO!!

Tänään olen viettänyt aamupäivän (siis ihanan, rentouttavan) tässä ihastuttavassa rakennuksessa.
Kyseessä on siis hotellimme, Villa Arcadio, vanha luostarirakennus, joka on henkeäsalpaavan kauniilla paikalla ja entisöity hyvällä maulla vanhaa kunnioittaen. Hotellin omistajat ja henkilökunta ovat niin avuliaita ja ystävällisiä. Tuntuu kuin olisin tullut vieraisille jonkun kotiin. 

Kuusi ensimmäistä kuvaa ovat hotelliltamme ja muut kuvat ovat eri kaupungeista matkan varrella kiertäessämme Garda järven vuokraamallamme autolla. Matka on kaikkiaan noin 180km pitkä.
Lähdimme aamupäivästä liikkeelle ja palasimme pimeällä.
Välillä pysähdyttiin syömään, välillä kahville ja välillä muuten vain henkeäsalpaavien maisemien mykistäminä.

Tänään mieheni kävi pelaamassa golfia ja minä olen nauttinut kesäpäivästä täällä hotellilla ja kirjoittanut teille,
syönyt maailman parhaita pieniä tummia mansikkarypäleitä, jotka oikeastaan maistuvat kypsille karviaismarjoille ja istunut nenä kohti aurinkoa.
Nyt vatsa ilmoittaa lounasajan olevan käsillä.




Arrividerci!

XX Päivi

19 kommenttia:

  1. Ihana irtiotto teille kahdelle, olette sen ansainneet! Kuvat ovat ihania, odotamme tietenkin lisää, mutta niitä kerkiämme katsoa myöhemminkin, muista että sinä olet nyt lomalla vain miehesi kanssa!!! Mukavia päiviä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, laitan vielä yhden päivityksen tulemaan :-)) Kiitos sinulle!
      XX

      Poista
  2. Ihana Italia. Niin tuttuja maisemia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, minusta tuntuukin, että Italia on suomalaisten kestosuosikki, eikä ihme :-))
      XX

      Poista
  3. Oi, oi mitä ihania kuvia! Juuri Ranskanmatkalta tulleena voinkin alkaa haaveilla Italiasta. Se on aina kestosuosikkimme, pohjoisesta etelään, Dolomiiteilta Sisiliaan!

    VastaaPoista
  4. Niiiin, niin kaunista ja lomasi kuulostaa ihanalle. Taidan ottaa kevään lomasuunnitelmaan Garda järven.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, suosittelen Gardan ympäristöä, nyt olen jo takaisin Suomessa.
      XX

      Poista
  5. Oi miten tuttuja paikkoja...olemme mieheni kanssa käyneet ensimmäisen yhteisen loman juuri Gardajärvellä <3 Nyt taas tuli haikeus että tuonne on päästävä ja pian. Pyöräilimme Gardaa ympäri ja välillä menimme lautoilla toiselta puolelle toiselle.. Mutta autollakin olisi kiva kyllä käydä kiertää tuota niin ihanaa järveä ympäri. Toivon sinulle ihania päiviä sinnepäin..
    -Maria Turust

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräily kuulostaa ihanalta ja KUNNON kuntoilulta. Nyt olemme jo poissa Italian lämmöstä.
      XX

      Poista
  6. Oi, ihanaa lomaa teille. ♥
    Kuules, päivitätkö muuttuneen blogini osoitteen sivullesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vaan, eilen jo kotiuduimme, nyyhhhh...Blogisi osoite on jo päivitetty :).
      XX

      Poista
  7. Voi huikeus mikä paikka mitä kuvia :)

    -Leni-

    VastaaPoista
  8. Oi, rakas ihana Italia. Aina vain suosikkikohteeni kaikista maista.

    VastaaPoista
  9. Voi tsiisus, ihania kuvia! Niin kaunista:)
    Ciao!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...