maanantai 27. heinäkuuta 2015

SWEET SUMMER DAYS















Pientä puuhailua, pientä puuhailua, pientä puuhailua,
pientä puuhailua, pientä puuhailua
ja
pienoista stressiä.
Ei siis näissä kuvissa, vaan noin yleensä näin kaupan avajaisten alla.
Muistilistalla on vielä nettiyhteys, maksupääte, ikkunateippaukset,
ulkokylttiä jne jne...

No kuvissa sitten, poikamme Axel maalailee ulkokylttiä ja suunnitteluun, sekä tuumasta toimeen menee hetki...jos toinenkin :-)

Sitten kävimme ihanissa kesäjuhlissa lauantaina, kun juhlakalut viettivät 
60+60-juhlaa Inkoon saaristossa. 
Minulle kävi hassusti, kun kameran asetukset muuttuivat laukussani
ja monen monta ihanaa kesäkuvaa oli valkoistakin valkoisempaa.

Itse juhlissa laulettiin paljon (lauluseremoniamestari oli appeni),otettiin vähän snapsia kalan painikkeeksi ja sukulaiset vaihtoivat kuulumisiaan iloisissa merkeissä. Paikalle oli tullut savustusvene ja kalapöytä oli täysin vertaansa vaille!!

Yritin muuten laittaa tähän loppuun pienen videopätkän omalta muistikortilta, mutta eihän se homma mihinkään liikkunut, pysyi vain kuvana... ??
Kuva liikkui vielä juuri ennen tänne blogiin lataamista, en tiedä miksei se enää blogissa toiminut, selvitellään.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!!
P.S. Kiitos vielä hurjasti edellisen päivityksen kommenteistanne!!

XX Päivi

8 kommenttia:

  1. Kivoja kesäfiiliksiä!

    Tiedän tunteen; harmittaa, jos asetukset ovat olleet kamerassa miten sattuu ja muuten hyvät kuvat menevät pieleen.

    VastaaPoista
  2. Hi Paivi , the pictures of your son made me smile :)) Reminded me of my son at that age !!! Looks like a cool summer in Finland ?? We are just having very hot weather , 33 C Thank goodness for the pool to cool us off .
    Hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Ellen, summer in Finland has been very cool, I would say cold, which is sad :-(( Try to enjoy that warm/hot summer there!!!!
      XX

      Poista
  3. Upeita kuvia ja kauniita saaristomaisemia! Niin hyvin olet ikuistanut poikasi tuumailut, että oikein kuulee, kuinka päässä raksuttaa :) Ihanaa, kun saat lapsistasi otettua luontevia kuvia. Minun poikani eivät millään suostu kuviin ja aistivat heti, jos yritän kohdistaa kameraa heihin. Minulle kävi mökkireissulla niin, että kamera oli mennyt laukussa vahingossa päälle ja juuri ladattu akku tyhjentynyt - ÄÄH! Tsemppiä puodin valmistumiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, väillä siellä pojan päässä tosiaankin joku onneksi raksuttaa :-))
      XX

      Poista
  4. Savustusvene !!! Onko sulla yhteystietoja? Olisi ihana omankin laiturin päässä, jos näin kauaksi tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, kuten puhuttiinkin, että tulevat mahdollisistei suurempiin juhliin. :-))
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...